Helppoja kotaruokia - avotuliherkkuja
Juureslisuke
Juurekset (lanttu, nauris, kyssäkaali, sipuli) laitetaan maustettuun kuumaan veteen noin puoleksi tunniksi.
Mausteet: suola ja pippuri, yrttejäkin voi käyttää (timjami, rosmariini).
Kypsennetään pannulla. Tarjoile loimukalan, pororibsien ym. kanssa.
Loimukala
Kiinnitä kalafileet paistolautaan puutikuilla (kovaa puuta, esim. katajaa). Sulata suolaa veteen ja voitele kalafilettä aina välillä seoksella. Sitä parempi lopputulos mitä kauempana tulesta kala on. Nyrkkisääntönä on, että kalan ja tulen välissä pitää pystyä pitämään kättä.
Perunasipsit Kainuun mustaperunasta
Viipaloi hyvin pestyt perunat ohuiksi, esimerkiksi juustohöylällä. Perunoissa on kuori mukana.
Huuuhtele perunat kylmässä vedessä ja kuivaa ne liinalla. Keitä 150 asteisessa öljyssä melkein kypsäksi, ota pois ja valuta paperin päällä. Kuumenna öljy 180 asteeseen ja keitä pottuviipaleita kunnes ne ovat rapean kypsiä ja vähän väriä pinnassa.
Suolaa maun mukaan.
Hirvipurilaiset
- Hirvenjauhelihaa
- Pieneksi leikattua käristettyä pekonia
- Käristettyä sipulisilppua
- Suolaa ja pippuria
Sekoita ainekset keskenään ja muotoile pihviksi. Paista voissa kypsiksi. Tarjoa ruisleivän ja puolukkamajoneesin kera.
Poron tai hirven ribsejä
Suolaa kylkiliha karkealla suolalla ja kypsennä yön yli matalassa lämmössä uunissa (n. 80 astetta).
Leikkaa tämän jälkeen luiden välistä luutikkuja ja grillaa nuotiolla tai grillissä. Tarjoa puolukkamajoneesin kera.
Lihakeitto (kasviskeittopohja)
Porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, naurista ja perunaa. Leikkaa vihannekset pieniksi kuutioiksi, ja kuullota voissa kattilassa. Lisää lihalientä tai vettä. Keitä hitaasti kypsiksi. Mausteeksi voit laittaa laakerinlehtiä ja maustepippuria, suolaa hieman.
Kun keitto on valmista, lisää joukkoon haluamaasi lihasäilykettä ja kiehauta.
Soppapohja n. 10 l, 2-3 dl annoksia n. 35 hlölle
- 1 kg tavallista sipulia
- 2 kg naurista
- 1 kg lanttua
- 3 kg perunaa
- 2 kg porkkanaa
- Jokunen litra lihalientä
- Maustepippuria, suolaa
- 2 punttia persiljaa/tilliä
- ½ kg voita
Kuori ja kuutioi vihannekset, silppua sipuli pieneksi. Sulata voi kattilassa ja lisää sipuli ja hetken päästä muut vihannekset. Pyörittele hetki voissa.
Lisää lihalientä se verran, että kasvikset peittyvät reippaasti. Keitä hiljalleen n. puoli tuntia.
Soppapohjaan voit lisätä haluamaasi lihasäilykettä tai kalaa makusi mukaan. Liha/kala käristetään nopeasti pannulla ja lisätään soppapohjaan.
Viimeistely hakatulla tuoreella yrtillä, lihalle persilja ja kalalle tilli.
Letut
- 5 dl täysmaitoa
- 2 dl Hietalahden Myllyn luomulettujauhoseosta
- 2 kananmunaa
- ½ tl suolaa
- loraus ruokaöljyä
- sokeriripaus
Paistetaan kuumalla pannulla, jossa nokare voita. Tarjoillaan marjahillon kera.